Sacramentossa voi shoppailla venäjäksi

Sacramento Jorma Virtanen 3.11.2000

Suhumista viime vuosikymmenen alkupuolella Kaliforniaan muuttaneet Natalia Nikolajeva ja hänen veljensä Vladimir Demin omistavat Sacramentossa Good Neighbor eli Hyvä naapuri -kaupan, joka on täynnä tavaraa entisen Neuvostoliiton maista.

Natalia Nikolajeva ja Vladimir Demin palvelevat asiakkaitaan venäjäksi.

Natalia Nikolajeva ja Vladimir Demin palvelevat asiakkaitaan venäjäksi.

Tarjolla on muun muassa georgialaista mineraalivettä, moldovalaisia viinejä, venäläistä vodkaa ja latvialaisia kalasäilykkeitä eli ylipäänsä kaikkea, mitä Yhdysvaltoihin on mahdollista tuoda.

Good Neighborissa on kymmenen työntekijää, jotka kaikki ovat venäläisiä. Toki kaupassa palvellaan myös englanniksi. Jos ei tietäisi olevansa Kaliforniassa, voisi luulla aivan yhtä olevansa hyvin varustetussa kauppaliikkeessä Pietarissa tai Moskovassa.

Natalia ja Vladimir, jotka molemmat ovat babtisteja, muuttivat Yhdysvaltoihin hieman ennen kuin sota puhkesi georgialaisten ja abhaasikapinallisten välillä. Sota tuhosi kaiken sen, minkä he olivat Suhumissa omistaneet.

Natalia kertoo, ettei hän koskaan unelmoinut pääsystä Yhdysvaltoihin. Takaisin Mustanmeren rannalle hän ei enää kaipaa, vaikka Suhumiin jäikin paljon muistoja.

-Lapset ovat jo täysin amerikkalaistuneet, vaikka kotona puhutaankin yhä venäjää.

Vladimir on mukana Venäjän kulttuurikeskuksen toiminnassa. Joka kuukausi keskus lähettää entisen Neuvostoliiton maihin, muun muassa Moldovaan ja Georgiaan, kaksi kontillista lahjoituksina kerättyä tavaraa.