Totalitaarisen kommunismin perustaja Vladimir Lenin Turun Puolalanmäellä.
Entisen Neuvostoliiton vaikutuspiirissä olleista maista Suomi on ainoa, jossa Lenin-kulttia ei ole heitetty historian roskatynnyriin.
Turun Puolalanmäeltä taidemuseon edustalta akateemikko Mihail Anikushinin veistämä Vladimir Leninin pronssinen rintakuva katsoo edelleenkin kuululle kauppatorille. Patsas oli ystävyyskaupunki Leningradin lahja Turun täyttäessä 750 vuotta vuonna 1977.
Turussa Lenin kävi vuosina 1905, 1906 ja kolmennen kerran joulukuussa 1907. Tuolloin hän hyppäsi junasta pakoon varjostajiaan Littoisten asemalla ja etsiytyi auttajansa Valter Borgin asunnolle. Puutarhakadun ja Käsityöläiskadun kulmauksessa oleva talo suojeltiin syvimmän suomettumisen aikana.
Vielä samana yönä Lenin kiirehti Kirjalan saareen, josta hän joulunpyhinä jatkoi pakomatkaansa Nauvon kautta laivareitin varteen. Seilin saaren kohdalla hän nousi Stella-alukseen ja matkusti Tukholmaan.
Kesäkuussa 2002 Turun kaupunginhallitus päätti, ettei patsasta siirretä sisätiloihin Turun taidemuseon kokoelmiin.
Turun Suikkilassa on edelleenkin Leningradinkatu. Kaupunginhallitus päätti tammikuussa 1992, ettei sitä nimetä Pietarinkaduksi. Tuolloinen kaupunginjohtaja Juhani Leppä selitti, ettei tapana ole ollut tehdä katujen, paikan tai muita nimenmuutoksia ajan ja maailmantilanteen muuttuessa.
Kotkan Lenin-patsaan historia on vähemmän kunniallinen. Sen lahjoitti Kotkan täyttäessä sata vuotta silloinen ystävyyskaupunki, miehitetyn Viron pääkaupunki Tallinna vuonna 1979. Kotkankin patsasta on yritetty saada pois silmistä sisätiloihin, mutta turhaan.
Tampereella Leninin ulkoveistosta ei ole, vaikka sitä aika ajoin kaupunkiin puuhattiinkin. Sen sijaan Tampere ylpeilee maailman ainoalla Lenin-museolla. Suomi-Venäjä -seuran omistaman museon toimintaa tukevat Tampereen kaupunki ja opetusministeriö.
Museon avajaisia vietettiin 20. tammikuuta 1946 Leninin kuolinpäivän (21.1.1924) aattona. Museo sijaitsee Tampereen työväenyhdistyksen kolmannen kerroksen huoneistossa, jossa toimi Suomen ensimmäinen työväenopisto. Siellä Vladimir Lenin ja Josif Stalin tiettävästi tapasivat ensimmäisen kerran Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen ensimmäisessä konferenssissa joulukuussa 1905.
Puolueen toinen konferenssi järjestettiin samassa paikassa marraskuussa 1906.
Lenin sai pitää puistonsa
Helsingissä kommunistien ennen hallitseman Kulttuuritalon vieressä ollut puisto nimettiin Lenin-puistoksi vuonna 1970, kun vallankumousjohtajan syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta. Neuvostoliiton hajottua kaupunkisuunnittelulautakunta päätti muuttaa puiston nimen Vesilinnanpuistoksi. Esitys ei kuitenkaan kelvannut Helsingin kaupunginhallitukselle, joka maaliskuussa 1992 päätti, että Lenin saa pitää puistonsa.
Vuosituhannen vaihteessa Helsingin kaupungin taidemuseon johtokunta sai päähänsä hankkia petroskoilaisen akateemikon Leo Lankisen punagraniitista veistämän Leninin rintakuvan Lenin-puistoon "oman aikansa muistomerkkinä". Hankkeesta kuitenkin luovuttiin suuren kohun saattelemana tammikuussa 2000.
Puistoon oli tarjolla Leninin patsas vuonna 1987 samoin kuin Hakanimenrantaan neljä vuotta aikaisemmin. Hakanimenrannassa paljastettiin lopulta tammikuussa 1991 ansioituneen kuvanveistäjän ja kansantaiteilijan Oleg Kirjuhinin jykevää neuvostorealismia edustava Maailman rauha -patsas, joka oli Moskovan kaupungin lahja Helsingille.
Nimikkopuiston lisäksi Helsinki kunnioittaa Leniniä kahdella muistolaatalla. Hänen oleskelustaan Helsingissä vuosina 1905 ja 1917 muistuttavat laatat Vuorimiehenkatu 35:ssä ja Sörnäisten rantatie 1:ssä. Jälkimmäisessä rakennuksessa oli myös Leninin muistohuone, mutta se purettiin vuonna 1994 ja tavarat siirrettiin Tampereen Lenin-museoon.
Leninillä on yhä muistohuoneensa Paraisten kotiseutumuseossa.
Vladimir Lenin nimikkomuseossaan Tampereella.
Myytti murtui
Tampereen Lenin-museo on edelleenkin propagandakeskus, joka vaalii myyttiä hyvästä Leninistä.
Vuonna 1995 kuollut venäläishistorijoitsija, kenraalieversti Dmitri Volkogonov osoitti Lenin-elämänkerrassaan, että juuri Lenin pani alulle terrorin vankileirien saaristoineen eikä Josif Stalin, jonka kontolle neuvostojärjestelmän kaikki kauheudet on totuttu laittamaan. Stalin oli Leninin uskollinen oppilas.
Volkogonov kirjoitti laajat elämänkerrat myös Stalinista ja Lev Trotskista. Hänen kuolemansa jälkeen ilmestyi seitsemän neuvostojohtajan elämää analysoiva teos. Suomen henkistä ilmapiiriä kuvaa hyvin se, ettei yhtäkään näistä teoksista ole suomennettu.
Yhtä musertavan tuomion hyväntahtoisesta Leninistä antoi vuonna 1997 ilmestynyt Kommunismin musta kirja.
-Terrorismi kuului alusta asti modernin kommunismin perusulottuvuuksiin, kirjan esipuheen laatinut Stéphane Courtois kirjoittaa.
Kommunismin musta kirja on armoton selonteko kommunismin rikoksista, sen synnyttämästä terrorista ja sorrosta. Courtois rinnastaa kommunistien ja Saksan kansallissosialistien tekemät rikokset. Hän arvioi kommunismin murhauttaneen noin sata miljoonaa ihmistä.
Leningradilaissyntyinen Nobel-palkittu runoilija, länteen emigroitunut Josif Brodski iloitsi, kun hänen vanhasta kotikaupungistaan tuli jälleen Pietari vuonna 1992.
-Olen äärimmäisen tyytyväinen tähän tapaukseen, en itseni vuoksi vaan niiden takia, jotka syntyivät Pietarissa. Heidän kannaltaan on paljon parempi asua kaupungissa, joka kantaa pyhimyksen kuin paholaisen nimeä, Venäjän tuntija, valtiotieteen tohtori Ilmari Susiluoto siteeraa Brodskia mainiossa Pienessä Pietarikirjassaan.