Teräsrakentaminen uhkaa vähentyä Virossa

Tallinna Jorma Virtanen 28.12.1998

Mart Proos ennakoi Viron terästukkukaupalle laihempia aikoja.

Mart Proos ennakoi Viron terästukkukaupalle laihempia aikoja.

Virossa rakentaminen on ollut viime vuosina vilkasta. Etenkin Tallinnaan on kohonnut näyttäviä pankki-, liike- ja toimistorakennuksia sekä kauppakeskuksia. Johtotähtenä Ühispankin 300 miljoonaa kruunua eli runsaat 110 miljoonaa markkaa maksanut pankkirakennus kohoaa yli sadan metrin korkeuteen.

Rakentamisen lihavat ajat näyttävät olevan kuitenkin tällä erää ohi.

-Viime vuonna rakentamien Virossa kasvoi 40 prosenttia. Tälle vuodelle odotetaan vastaavansuuruista laskua, Rautaruukki Eesti OÜ:n toimitusjohtaja Mart Proos sanoo.

Venäjän talouskriisin myötä monet virolaisrakentajat ovat joutuneet vetämään väkeään kotiin. Proosin mukaan tämä on näkynyt muun muassa teräsovien ja -ikkunoiden menekin vähenemisenä. Terästukkukauppaa harjoittava Rautaruukki Eesti ei ole tehnyt suoraa kauppaa Venäjälle.

Viron rakentaminen on ollut paljolti uudisrakentamista. Tähänkin on nyt tulossa muutos.

-Lähivuosina Virossa panostetaan enemmän korjausrakentamiseen, missä terästä ei kovin paljon käytetä, Proos sanoo.

Pahiten Venäjän kriisi on vaikuttanut Viron kalanjalostus- ja meijeriteollisuuteen.

-Meijeriteollisuudessa investoinnit on pantu jäihin. Toteutuessaan ne olisivat merkinneet isoja ruostumattoman teräksen toimituksia. Kalanjalostustehtaille olemme toimittaneet ohutta peltiä. Nyt nämä toimitukset ovat loppuneet kokonaan, Proos selvittää.

Viroon on rakennettu näyttäviä kauppakeskuksia. Kuvassa Port Arthurin kauppakeskus Pärnussa.

Viroon on rakennettu näyttäviä kauppakeskuksia. Kuvassa Port Arthurin kauppakeskus Pärnussa.

Ohutlevyä Hämeenlinnasta

Viron rakennusbuumista osille on päässyt myös hämeenlinnalainen teräs.

Rautaruukki Eestin kokonaismyynnistä Hämeenlinnan tehtaalla tuotetun teräksen osuus on tänä vuonna 12 prosenttia. Terästä Viroon on tuotu rekoilla kaikkiaan 1 300 tonnia, josta valtaosa on ollut sinkittyä ja pinnoitettua ohutlevyä.

Vuonna 1992 perustetusta Rautaruukki Eestistä on tullut Baltian maiden johtava ulkomainen teräksentoimittaja. Yrityksellä on teräspalvelukeskus Pärnussa sekä myyntikonttori ja aluevarasto Tallinnassa. Työntekijöitä on 19.

Viron teräsmarkkinoilla käydään kovaa kilpailua. Venäjältä ja Ukrainasta maahan virtaa halpaterästä.

-Hinnoilla emme pysty kilpailemaan. Valttejamme ovat tuotteiden laatu ja toimitusnopeus, Mart Proos sanoo.

Rakennusbuumi nyt Latviassa

Rautaruukilla on tytäryritykset myös Latviassa ja Liettuassa. Latviassa terästukkukauppa harjoittaa SIA Rautaruukki Metalcentrs ja Liettuassa U.A.B. Rautaruukki Metalu Centras.

-Latviassa terästuotteiden kysyntä on kasvussa. Maassa on menossa rakennusbuumi, jollainen Virossa koettiin vuosi, puolitoista vuotta sitten. Liettuassa rakentaminen on ollut perinteistä betonielementti- ja tiilirakentamista. Teräsrakentaminen ottaa vasta ensiaskeleitaan, Mart Proos selvittää.

Rautaruukki ja Asva yhdistetään

Rautaruukki Eestin päätuotteita ovat Rautaruukin levy- ja putkituotteet sekä pitkät tuotteet. Yli puolet yrityksen liikevaihdosta on kertynyt toimituksista rakennusteollisuudelle. Merkittävä asiakasryhmä on myös konepajateollisuus.

Virossa terästukkurina toimii myös Rautaruukki-konserniin kuuluva Asva. Työnjako on toiminut siten, että Asva on keskittynyt enemmän ruostumattoman teräksen ja alumiinin toimituksiin.

Rautaruukki Eesti ja Asva on päätetty yhdistää. Mart Proos sanoo, että Rautaruukki säilyy myös uuden yrityksen nimessä.