Naton lippu. Kuva: Nato
Pohjois-Atlantin liito (North Atlantic Treaty Organisation, Nato) on laajentunut kuusi kertaa vuonna 1949 tapahtuneen perustamisensa jälkeen. Jäsenmaita on tällä hetkellä 26.
Naton perustajajäseniä olivat Alankomaat, Belgia, Islanti, Iso-Britannia, Italia, Kanada, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Tanska, ja Yhdysvallat. Vuonna 1952 mukaan tulivat Kreikka ja Turkki, 1955 Saksan liittotasavalta, 1982 Espanja, 1990 Saksan uudet itäiset osavaltiot, 1999 Puola, Tshekki ja Unkari sekä vuonna 2004 Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania Slovakia, Slovenia ja Viro.
Naton laajentuminen perustuu Washingtonin sopimuksen kymmenenteen artiklaan. Sen mukaan liittokunta voi kutsua jäseniksi eurooppalaisia valtioita, joiden jäsenyys edistää peruskirjan periaatteita ja lisää turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueella.
Syyskuussa 1995 valmistuneessa laajentumisselvityksessä Nato-jäsenyyden ennakkoehdoiksi määriteltiin toimiva demokraattinen järjestelmä ja markkinatalous, asevoimien demokraattinen valvonta, vähemmistöjen kohtelu Ety-järjestön periaatteiden mukaisesti, kiistojen rauhanomainen ratkaisu naapurimaiden kanssa sekä osallistuminen Naton toimintaan ja halukkuus yhteistoimintakyvyn saavuttamiseen.
Kahdella viimeisellä laajentumiskierroksella jäsenyysvalmistelut kestivät kaksi vuotta. Puola, Tshekki ja Unkari saivat kutsun Madridin huippukokouksessa heinäkuussa 1997, ja niistä tuli jäseniä maaliskuussa 1999. Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania Slovakia, Slovenia ja Viro kutsuttiin sotilasliiton jäseniksi Prahan huippukokouksessa lokakuussa 2002. Naton jäseniä niistä tuli 29. maaliskuuta 2004, kun niiden liittymisasiakirjat tallennettiin Yhdysvaltain ulkoministeriöön. Tätä ennen uusien jäsenmaiden liittyminen oli hyväksytty kaikkien Nato-maiden parlamenteissa.
Viisi hakemusta
Naton jäsenyyttä on hakenut viisi sen rauhankumppania. Washingtonin huippukokouksessa huhtikuussa 1999 Nato käynnisti jäsenyysvalmennusohjelmassa (Membership Action Plan, MAP), jossa tällä hetkellä ovat mukana Albania, Kroatia ja Makedonia. Naton odotetaan kutsuvan nämä maa jäseniksi Romanian huippukokouksessa ensi vuonna.
Georgia ja Ukraina ovat tavoitelleet pääsyä jäsenyysvalmennusohjelmaan. Molempien maiden kanssa Nato on käynnistänyt tehostetun vuoropuhelun (Intensified Dialogue on Membership Aspirations). Ukrainan jäsenyyshanke laitettiin jäihin pääministeri Viktor Janukovytshin vierailtua Naton päämajassa Brysselissä syyskuussa 2006.
Jäsenyysvalmennusprosessissa mukana olevilta mailta Nato edellyttää muun muassa kansalaismielipiteen riittävää tukea mahdolliselle jäsenyydelle. Ukrainalaisista vain 15-20 prosenttia arvioidaan kannattavan maansa Nato-jäsenyyttä.
Kansanäänestys Nato-jäsenyydestä on järjestetty kolme kertaa. Espanjassa äänestettiin vuonna 1986 Natossa pysymisestä ja Unkarissa 16. marraskuuta 1997 Natoon liittymisestä. Sloveniassa vuonna 2003 kysyttiin samalla kertaa kansan mielipidettä liittymisestä EU:hun ja Natoon.
Turvatakuu houkuttaa
Nato käynnisti rauhankumppanuusohjelman (Partnership for Peace, PfP) vuonna 1994. Tavoitteena oli hillitä Keski- ja Itä-Euroopan entisten sosialistimaiden intoa hakeutua Naton jäseniksi. Rauhankumppaneista toistaiseksi kymmenen on liittynyt Natoon.
Natolla on tällä hetkellä 24 rauhankumppania. Viimeksi joulukuussa 2006 mukaan tulivat Serbia, Montenegro ja Bosnia-Hertsegovina. Todennäköistä on, että tämäkin kolmikko hakee ennen pitkää Naton jäsenyyttä.
Jäsenyys kiinnostaa, sillä muuttuneenkin Naton ydinasia on edelleenkin Washingtonin sopimuksen viidennessä pykälässä mainittu turvatakuu. Sen mukaan hyökkäys Naton yhtä jäsenmaata kohtaan on hyökkäys koko sotilasliittoa vastaan.
Natolla ei ole valmista mallia sen varalle, että Suomen kaltaiset kehittyneet rauhankumppanuusmaat hakevat sotilasliiton jäsenyyttä. Sotilasasiamiehenä Suomen EU- ja Nato-edustoissa toiminut läntisen maanpuolustusalueen komentaja, kenraalimajuri Kari Siiki arvioi Hämeen Sanomissa viime joulukuussa, ettei pitkää jäsenyysvalmennusohjelmaa välttämättä tarvittaisi, mutta jonkinmoinen arviointiohjelma Suomen Nato-kelpoisuuden todentamiseksi käynnistettäisiin.
Muita Naton kehittyneitä kumppaneita ovat Irlanti, Itävalta, Ruotsi ja Sveitsi.
Kumppanina alusta alkaen
Suomi on osallistunut Naton rauhankumppanuusyhteistyöhön vuodesta 1994 lähtien. Euro-atlanttisen kumppanuusneuvoston (Euro-Atlantic Partnership Council, EAPC) jäsen Suomi on ollut sen vuonna 1997 tapahtuneesta perustamisesta lähtien. Kumppanuusneuvostoon kuuluvat kaikki Naton jäsenmaat ja rauhankumppanit. Se ohjaa rauhankumppanuustoimintaa ja toimii myös poliittisena keskustelufoorumina.
Euro-atlanttisen kumppanuusneuvoston edeltäjä oli vuonna 1991 perustettu Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvosto (North Atlantic Cooperation Council, NACC). Suomi ei liittynyt neuvoston jäseneksi, mutta osallistui tarkkailijana sen toimintaan.
Rauhankumppanuusmaiden yhteistoimintakykyä kehitetään Suunnittelu- ja seurantaprosessissa (Planning and Review Process, PARP), joka käynnistyi vuonna 1995. Suomi ja Nato ovat sopineet kymmenistä kumppanuustavoitteista.
Marraskuusta 1997 lähtien Suomella on ollut erityisedustusto Natossa. Se sijaitsee Brysselissä Manfred Wörner -rakennuksessa Naton päämajan alueella.
Suomi on osallistunut Naton johtamiin rauhanturvaoperaatioihin Bosniassa (SFOR), Kosovossa (KFOR) ja Afganistanissa (ISAF). Vuonna 2003 suomalainen prikaatikenraali Paavo Kiljunen komensi puoli vuotta KFOR-prikaatia Kosovossa.
Lisää joustavuutta
Rauhankumppanien suurin ongelma on tiedonsaannissa. Ne eivät pääse osallistumaan asioiden valmisteluun tai päätöksentekoon Natossa. Lisäksi osallistuminen Naton esikuntien ja kansainvälisen sihteeristön sekä komiteoiden työskentelyyn on rajoitettua.
Siksi Ruotsi ja Suomi ovat esittäneet, että liittoutumattomat kumppanit saisivat mahdollisimman hyvät vaikutusmahdollisuudet niissä asioissa, joihin ne antavat oman panoksensa.
Naton huippukokouksessa Riiassa 28.-29. marraskuuta 2006 päääätettiin alustavasti kumppanuustoiminnan joustavuuden lisäämisestä sekä suhteiden tiivistämisestä Nato-johtoisiin operaatioihin joukkoja luovuttaviin tai operaatioita muuten tukeviin maihin. Kumppanuusyhteistyötä ryhtyy kehittämään Naton neuvosto.
Nopeaa toimintaa
Riiassa Nato ilmoitti saaneensa täyteen toimintavalmiuteen nopean toiminnan joukkonsa (Nato Response Force, NRF), joissa on kerrallaan valmiusvuorossa runsaat 20 000 sotilasta.
Suomen puolustusvoimia on kehitetty yhteensopivaksi Naton nopean toiminnan joukkojen kanssa, mutta virallisesti Suomi - toisin kuin Ruotsi - on kiinnostunut osallistumaan vain niiden harjoituksiin. Ensimmäisen kerran näin tapahtui viime toukokuussa, jolloin Nato järjesti kaikkien aikojen suurimman sotaharjoituksen Itämerellä.
Suomi panostaa EU:n nopean toiminnan joukkoihin, joissa on valmiudessa jatkuvasti kaksi noin 1 500 sotilaan taisteluosastoa. Vuoden 2007 alusta 161 suomalaista oli mukana Saksan johtamassa taisteluosastossa, jossa oli mukana myös Hollanti. Sen päivystysvuoro päättyi kesäkuun lopussa.
Ruotsi on rauhanturvaamisen suurvalta, jonka puolustusvoimia on kehitetty kansainväliseeen toimintaan. Ensi vuoden alusta Ruotsi johtaa EU:n pohjoismaista taisteluosastoa, jossa mukana ovat myös Norja, Suomi ja Viro.