Valtiosihteeri Petras Audtrevieius Liettuan ulkoministeriöstä selvitti maansa EU-näkymiä suomalaisille toimittajille Vilnassa syyskuussa 2000. Hänet nimettiin Liettuan EU-pääneuvottelijaksi tammikuussa 2001.
EU:n laajentumiseen liittyvän kansanäänestysten sarjan käynnistyessä tämän vuoden maaliskuussa arveltiin, että jäsenyyden vastustus olisi suurinta Baltian maissa. Liettuassa viime lauantaina ja sunnuntaina järjestetty kansanäänestys kuitenkin heitti tämänkaltaiset arvailut kerralla romukoppaan.
Äänestämässä käyneistä liettualaisista maansa EU-jäsenyyttä kannatti peräti 91 prosenttia, mikä on korkein lukema toistaiseksi. Sloveniassa jäsenyyttä kannatti 89,6 prosenttia, Unkarissa 83,8 prosenttia ja Maltalla 53,7 prosenttia äänestäneistä.
Latvialle ja Virolle liettualaiset antoivat selvän viestin: Venäjän pelko on viisauden alku. Virolaiset pääsevät sanomaan sanansa maansa EU-jäsenyydestä 14. syyskuuta ja latvialaiset viikkoa myöhemmin.
Tilaisuutta ei saanut hukata
Kiinnostavin asia Liettuan kansanäänestyksessä oli äänestysvilkkaus. Jotta äänestys olisi sitova, piti yli puolet äänioikeutetuista käydä äänestämässä. Tässäkin liettualaiset antoivat selkeän viestin halustaan olla eurooppalaisia.
Eniten epäilyjä Liettuan EU-jäsenyys herätti maaseudulla. Kuva Kaunasin lähellä sijaitsevalta maatilalta syyskuussa 2000.
Äänestysprosentiksi tuli lopulta 63,3, mikä on toistaiseksi toiseksi korkein lukema tämän vuoden EU-äänestyksissä. Maltalla äänestysprosentti oli 91, Sloveniassa 60,3 ja Unkarissa 45,6.
Ensimmäisenä äänestyspäivänä lauantaina liettualaiset äänestivät laiskasti. Äänestyspaikkojen ovien sulkeutuessa vain noin kolmannes oli käynyt äänestämässä. Hätäisimmät näkivät jo Liettuan EU-jäsenyyden olleen vaarassa. Kansanäänestyksen lopputulos oli kuitenkin komea sen jälkeen, kun presidentti Rolandas Paksas ja pääministeri Algirdas Brazauskas olivat vedonneet kansaan. Liettuan valtionjohdon väliintuloa on arvosteltu, mutta toisaalta vaakakupissa painoi huoli siitä, ettei Liettualla ollut varaa hukata tilaisuutta, joka ei ehkä toistuisi.
Seuraavaksi Slovakia
Seuraavaksi EU-jäsenyydestä äänestetään Slovakiassa tämän viikon perjantaina ja lauantaina. Puolassa kansa saa sanoa sanansa 7.-8. kesäkuuta ja Tshekissä 13.-14. kesäkuuta.
Kypros on ainoa maa, jossa nykyisellä laajentumiskierroksella mukana olevista maista kansalta ei näillä näkymin lainkaan kysytä kantaa EU-jäsenyyteen, vaan päätöksen asiasta tekee maan kreikkalaisosan parlamentti.
EU:n on määrä laajentua 1. toukokuuta 2004. Sitä ennen uusien jäsenmaiden mukaantulo täytyy hyväksyä kaikkien nykyisten 15 EU:n jäsenmaan parlamenteissa. Euroopan parlamentti hyväksyi tulokkaat täysistunnossaan Strasbourgissa 9. huhtikuuta.