Kreikan laiva on yhä viimeisellä matkallaan

Salme Jorma Virtanen 21.10.2007

Kreikan laivana tunnetun Volaren matka katkesi Aristen matalikolle. Kuva: Katri Virtanen

Kreikan laivana tunnetun Volaren matka katkesi Aristen matalikolle. Kuva: Katri Virtanen

Saarenmaan erikoisin nähtävyys lienee Volare-nimisen rahtilaivan hylky, jota paikalliset asukkaat kutsuvat nimellä Kreeka laev, Kreikan laiva. Kyseessä on kreikkalaisen Volare-varustamon alus, joka 29. marraskuuta 1980 eksyi reitiltään ja jäi pohjastaan kiinni Kaugatuman kylän edustalle Aristen matalikolle Sõrven niemen länsipuolella.

Salmen kunnan Lahetagusen kylässä asuva Ants Jõgi muistaa hiililastissa olleen Volaren pysähtyneen matalikolle kello neljän-viiden aikaan iltapäivällä. Meri oli tuolloin tyyni.

Karilleajon syyksi arveltiin neuvostoajan epätarkkoja merikortteja. Huhuja liikkui myös siitä, että alus olisi ajettu tarkoituksella matalikolle vakauutusrahojen toivossa.

Joitakin vuosia myöhemmin Volare sytytettiin palamaan. Ants Jõgin mukaan tämä tapahtui vuonna 1984 tai 1985, jolloin alus savusi koko kesän. Polttajat tulivat silloisesta Leningradista.

Altan yläosa oli valkoinen. Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä virolaisia elähdytti ajatus valkoisesta laivasta (valge laev), jolla vapauttajat lännestä kerran tulisivat ja ajaisivat neuvostomiehittäjät tiehensä.

- Laiva poltettiin ympäristösyistä. Rannikon asukkaat kuitenkin tiesivät, mikä oli polttamisen todellinen syy, Ants Jõgi sanoo.

KGB rosvoretkellä

Toisen kerran Volare paloi vuonna 1994, kun sitä yritettiin leikata paloiksi. Aluksen keula ehdittiin irrottaa, mutta hankkeesta luovuttiin paikalla olleen aluksen upottua matalaan veteen. Romuraudan käsittelyyn ja laivojen nostamiseen erikoistunut virolainen AS Ecosalvager aloitti purkutyöt uudelleen kesällä 2006. Tämän vuoden lokakuussa Volare oli yhä viimeisellä matkallaan.

Laivahylkyjen rosvous on ollut ikiaikainen tapa Saarenmaalla. Neuvostovallan aikakaan ei tehnyt poikkeusta. Ensimmäisenä rosvoretkelle lähti entisen Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB. Aluksesta käytiin hakemassa kaikki, mikä irti lähti.

Volaresta saatiin Saarenmaan ensimmäiset länsimaiset väritelevisiot. Alusta haettuja kaappeja, kelloja ja mattoja on yhä Saarenmaan rannikon taloissa ja saunoissa.

Kiehtova aavelaiva

Volare valmistui Alta-nimisenä GV Varvin Göteborgin telakalta vuonna 1957. Jäävahvisteinen alus oli 149,4 metriä pitkä, 19,6 metriä leveä ja 13 metriä korkea. Sen nopeus oli 14 solmua.

Volare vaihtoi kahdesti omistajaa ja kolmasti nimeä ennen kuin se vuonna 1980 myytiin Kreikkaan. Vuonna 1966 siitä tuli bulgarialaisomistuksessa Achernar ja vuonna 1970 Vola. Kymmenen vuotta myöhemmin alus myytiin Cayman saarille ja se sai nimekseen Tiger Bay. Volaren jäädessä Aristen matalikolle siinä oli bulgarialaianen miehistö.

Volare näkyy merellä pitkään, kun ajetaan Tehumardin-Lümandan-maantieltä Toomalõukan tienristeyksestä etelään kohti Sõrven niemen kärkeä. Rannalta katsottuna se ei näytä lainkaan rumalta.

Volare on jo pitkään ollut ympäristöriski. Hylyssä pesivät merimetsot verottavat saarenmaalaisten kalasaalita. Saarenmaalla jäädään kuitenkin kaipaamaan Kreikan laivaa, kun se joskus lähtee lopullisesti Aristen matalikolta. Hylky muistuttaa kovia kokeneen saaren matalista ja vaarallisista vesistä.

http://www.kommandobryggan.se/

Lisää kuvia Volaresta