Parantavaa merivettä maan uumenista

Grindavik Jorma Virtanen 10.11.2001

Sinisen laguunin vesi on turkoosinsinistä. Kuva: Riikka Mäntyneva

Sinisen laguunin vesi on turkoosinsinistä. Kuva: Riikka Mäntyneva

Reykjanesin niemimaalla Lounais-Islannissa sijaitseva Sininen laguuni poikkeaa kaikista muista Islannin kuumien lähteiden vedellä lämmitettävistä maauimaloista siinä, että sen ympäri vuoden keskimäärin 37-asteisena pysyvä vesi on suurimmaksi osaksi syvältä maan uumenista pumpattavaa merivettä. Laguuni on oma geologinen ja biologinen ekosysteeminsä, jollaista ei löydy mistään muualta.

Sinisen laguunin suola- ja mineraalipitoisella vedellä on todettu olevan suotuisia vaikutuksia ennen kaikkea psoriasiksen, mutta myös muiden ihosairauksien hoidossa.

Laavakentälle syntynyt laguuni oli alun perin Svartsengin geotermisen lämpövoimalan poistovesiallas, josta vähitellen, ikään kuin vahingossa muodostui yksi Islannin suosituimmista matkailukohteista.

Voimala rakennettiin vuonna 1976. Uteliaisuuttaan uimista poistovesialtaassa kokeillut voimalan työntekijä havaitsi, että hänen proriasiksensa parani merkittävästi. Vuonna 1987 islantilaisessa lääkärilehdessä julkaistiin ensimmäinen alustava tutkimus laguunin veden parantavasta vaikutuksesta.

Laguunin vedestä 65 prosenttia on merivettä ja loput makeaa vettä. Kahden kilometrin syvyydessä veden lämpötila on 240 astetta. Ylös pumpattavan veden höyry pyörittää voimalan turbiineja. Vettä myös käytetään lämmittämään maan päältä saatavaa makeaa vettä, joka puolestaan johdetaan voimalaa ympäröivän alueen asuntojen keskuslämmitysvedeksi.

Tehtävänsä täytettyään geoterminen merivesi juoksutetaan viereiselle laavakentälle. Juoksutusvauhti on 900 kuutiometriä tunnissa. Tällöin sen lämpötila on enää 70 astetta.

Laguunin turkoosinsininen vesi on puhdasta. Ihmisestä erittyvät bakteerit kuolevat siinä samaan tapaan kuin uimavesialtaissa, joihin on lisätty klooria. Sinisen laguunin vedessä myös haavojen on todettu parantuneen.

Laguuni on tätä nykyä 200 metriä leveä ja useita kilometrejä pitkä. Syvyyttä sillä on yhdestä kolmeen metriin.

Sininen laguuni on myös talvella vaihtoehto etelän auringolle.

Sininen laguuni on myös talvella vaihtoehto etelän auringolle.

Vaihtoehto etelän auringolle

Nykyinen maauimala valmistui vuonna 1999. Sen välittömässä läheisyydessä on kylpylä, hotelli konferenssitiloineen sekä ihosairauksien hoitoon erikoistunut klinikka omine uima-altaineen.

Islantilaisten psoriaatikkojen ilmastohoitomatkat etelän aurinkoon ovat vaihtuneet kellumiseen Sinisessä laguunissa. Tutkimusten mukaan paras hoitotulos saavutetaan, kun siihen yhdistetään perinteinen valohoito.

Islannin terveysministeriö on hyväksynyt klinikan proriasispotilaille tarkoitetuksi avohoitolaitokseksi, jonka hoitomaksut korvataan sairausvakuutuksesta.

Viime vuonna Sinisen laguunin maauimalassa kirjattiin 318 000 kävijää, joista 60 prosenttia oli ulkomaalaisia.