Norröna on upea näky saapuessaan Tórshavnin satamaan.
Lyypekkiläiseltä telakalta kaksi vuotta sitten valmistunut M/S Norröna on Färsaarille tärkeä alus. Se on autolautta, rahtilaiva ja risteilyalus samassa paketissa.
Smyril Line- varustamon markkinointijohtaja Sámal Arnoldson puhuu elämänlinjasta.
-Färsaarten turismille Norröna on korvaamaton alus. Sillä kulkevat myös rekat, jotka kuljettavat kalaa Euroopan markkinoille. Risteilymatkustajia varten osa hyteistä on erittäin korkeatasoisia.
Norröna kulkee viikkoaikataulun mukaan Tanskan Hantsholmista ja Norjan Bergenistä Färsaarille, Shetlantiin ja Islantiin.
-Islanti on matkustajaliikenteessä päätuotteemme. Tänä vuonna kokeilemme sinne myös talviliikennettä kasvaneen rahdin takia. Tällöin alus ei poikkea Bergenissä, Arnoldson sanoo.
Norröna käy Islannin Seydisfjördurissa kerran viikossa. Sinä aikana autoturistit voivat kiertää satujen saaren joko pohjoisen tai etelän kautta.
Färsaarilla on autolla helppo liikkua.
Pakkopysähdys Färsaarilla
Norrönan kesäaikataulu oli suunniteltu siten, että Hantshomista Islantiin matkanneet joutuivat pysähtymään kahdeksi päiväksi Färsaarten pääkaupunkiin Tórshavniin sillä aikaa, kun alus poikkesi Shetlannin Lerwickissä ja Bergenissä.
-Kahdessa päivässä saa jo hyvän kuvan Färsaarista. Kestopäällystettyjä teitä ja tunneleita pitkin sekä lautoilla pääsee kaukaisimpiinkin kyliin. Palveluita riittää ja myös julkinen liikenne toimii hyvin. Ne, joita käynti Färsaarilla ei kiinnostanut, saattoivat lähteä matkaan Bergenistä, Arnoldson selvittää.
Färsaaret on Tanskaan kuuluva itsehallinnollinen maakunta, jonka maasto on salmien ja vuonojen rikkomaa vuoristoa. Puuttomilla saarilla turisti saattaa kokea vilauksen Arktiksesta olematta kuitenkaan arktisella alueella.
Arnoldsonin mukaan Färsaarten teillä tottumattomankin on kuitenkin turvallista ajaa, kunhan noudatetaan normaalia varovaisuutta.
Toukokuusta syyskuuhun Norröna kuljetti noin 20 000 matkustajaa kuukaudessa. Talvella matkustajia on vähemmän.
Norröna on sisätiloiltaan hieno alus.
Konetehoa riittää
Elokuun viimeisenä lauantaina Norröna lähti Hanstholmista nelisen tuntia myöhässä. Syynä oli Arnoldsonin mukaan se, että Islannista mukaan tuli 176 asuntoautoa, joiden lastaus otti aikaa.
Aamu-unisten pettymykseksi Tórshavniin alus saapui kuitenkin ajallaan kello kuusi maanantaiaamuna.
-Norrönassa on siksi paljon konetehoa, että se ottaa kiinni pitkätkin myöhästymiset, Arnoldsson sanoo.
Norrönan edeltäjä oli niin ikään nimeltään Norröna, mutta se oli paljon pienempi ja keikkui herkästi Pohjois-Atlantin tuulissa. Vanha Norröna seilaa nyt maailman vesillä lähetysaluksena.