Carita Björklund asuu Vagarin saarella, jonne nykyisin pääsee autolla meren alittavaa tunnelia pitkin Färsaarten pääsaarelta Streymoylta.
Suomenruotsalainen Carita Björklund oli viisivuotias, kun hän muutti isänsä, sittemmin pitkään Suomen kunniakonsulina vaikuttaneen Thorolf Björklundin kanssa Färsaarille. Hän on Tanskan kansalainen, kotiutunut Färsaarille ja puhuu fääriä, kieltä, joka on läheistä sukua islannille. Färsaarilla viettämästään 47 vuodesta huolimatta hän ei ole unohtanut synnyinmaataan Suomea.
-Suomeen täytyy päästä lomilla, mutta ei aivan joka vuosi. Kaipuu on suurinta Suomen itsenäisyyspäivänä, jolloin me Färsaarten suomalaiset kokoonnumme yhteen ja poltamme kynttilöitä.
Björklund sanoo färsaarelaisilla ja suomalaisilla olevan yllättävän paljon yhteistä.
-Tämä johtunee paljolti siitä, että elämisen ehdot Pohjolan kummallakin ulkolaidalla ovat olleet kovia.
Färsaaret on 48 000 asukkaan Tanskaan kuuluva itsehallinnollinen saarimaakunta, joka on täysin riippuvainen kalastuksesta.
-Moni on elantoa hankkiessaan jäänyt merelle. Tämä heijastuu edelleenkin elävänä uskonnollisuutena. Färsaarilla, jossa kaikki tuntevat toisensa, perheen merkitys on erityisen suuri.
Färsaarilla on kohta sata vuotta pohdittu sitä, pitäisikö saarimaakunnan itsenäistyä vai jatkaa vaurasta elämäänsä osana Tanskan kuningaskuntaa. Suomalaisena patrioottina Björklund uskoo, että eräänä päivänä myös Färsaaret on itsenäinen valtio.
Färsaarten suomalaisia oli koolla Tita Winterin (oik.) kotona Tórshavnissa.
Hyvää elämää
Färsaarilla arvioidaan asuvan viitisenkymmentä suomalaissyntyistä henkilöä.
Tita Winter tuli Färsaarille miehen perään vuonna 1960. Hänkin on Tanskan kansalainen ja tuntee olevansa färsaarelainen.
-Parasta Färsaarilla on oma koti, sade, sumu, vuoret ja raikas Atlantin meri-ilma, hän kuvailee nykyistä kotimaataan.
Winter on tyytyväinen elämäänsä Färsaarilla eikä haikaile saarimaakunnalle itsenäisyyttä. Tanskan suojissa on hyvä elää.
Böljer Wennerström tuli merimiehenä Färsaarille 40 vuotta sitten ja päätti jäädä. Suomen kansalaisena hän ei halua ottaa kantaa itsenäisyyskiistelyyn, kun ei ole äänioikeutta asiassa.
Färsaarilla Wennerströn sanoo viihtyneensä hyvin. Hän ei ole koskaan tuntenut elävänsä erityksissä.
-Kartalla Färsaaret voi olla kaukana kaikesta. Mutta matka Tanskaan ei ole sittenkään pitkä, lentäen vain kaksi tuntia. Kööpenhaminasta lennetään vielä puolitoista tuntia ja sitten ollaankin jo Suomessa.